Olemme tähtiseura

Olemme tähtiseura

Helsinkiläinen pesäpalloseura Roihu on liikuttanut lapsia, nuoria ja aikuisia jo vuodesta 1957 lähtien. 

Roihussa eletään hyvin aktiivista aikaa! Kesällä 2021 Roihun naiset pelasivat Superpesistä pitkästä aikaa ja matka kohti Suomen terävintä kärkeä jatkuu myös tulevana kesänä upealla uusitulla stadionilla. Junioripuolella harrastajamäärät ovat kasvussa ja pesäpallo kasvattaa asemaansa helsinkiläisellä lajikartalla.

Seuramme tarjoaa kaikenikäisille mahdollisuuden osallistua ohjattuun liikuntaan ja yhdessäoloon. Meillä pelaavat kaikki, ja jokaiselle löytyy pelipaikka taitotasosta riippumatta. Toimintamme pääpaino on juniorityössä ja tavoitteenamme on kehittää lapsista ja nuorista liikunnan aktiivisia harrastajia sekä tukea heidän kasvuaan urheilijoina, joukkuepelaajina ja ihmisinä. 

Roihu on Tähtiseura. Roihussa aikuiset kantavat vastuuta kaikista nuorista ja nuorille tarjotaan turvallinen yhteisö kasvuun ja kehitykseen. Tähtimerkki on lupaus laadusta nykyisille ja uusille seuran jäsenille sekä heidän lähipiirilleen. Tähtimerkin saaneessa seurassa toimitaan inhimillisesti, modernisti ja ketterästi. Tähtiseurassa jokainen voi urheilla ja liikkua omalla tasollaan ja kohti omia tavoitteitaan yhä suuremman taustatuen avulla. Tämän laajemman tuen avulla on mahdollista säilyttää liikunta osana eri elämänvaiheita ja myös kehittyä huippu-urheilijaksi asti. 

Roihun arvot

Rohkeus
Olemme rohkeita niin pelikentällä kuin sen ulkopuolellakin. Osana rohkeutta kannamme vastuun omista valinnoistamme ja huolehdimme omistamme.

Oikeudenmukaisuus
Meillä kaikkia kohdellaan tasavertaisesti. Kaikilla on yhtäläinen oikeus harrastaa. Kunnioitamme toisiamme, vastustajiamme ja yhteistyökumppaneitamme.

Innostava
Innostamme kaikenikäsiä liikunnan ja urheilun sekä seuratoiminnan pariin. Löydämme jokaiselle innokkaalle tehtävän ja autamme lapsia ja aikuisia löytämään liikunnan riemun.

Hauska
Pidämme hauskaa! Nautimme pelistä ja treeneistä ja annamme sen näkyä. Hauskuus syntyy toisia kunnioittavasta ja reilusta yhdessätekemisestä.

Urheilullisuus
Emme tingi urheilullisuudesta. Noudatamme seuran ja joukkueen yhteisisä sääntöjä, ja ymmärrämme, että missä tahansa kuljemme, edustamme seuraamme.


Tule mukaan toimintaan!

Roihussa on aina tilaa uusille harrastajille, joukkueiden taustahenkilöille, valmentajille ja tuomareille sekä ottelutapahtumien talkoolaisille. Tule mukaan toimintaan! 


Yhteystiedot

Roihuvuorentie 8 G (kellarikerros), 00820 Helsinki
Toimisto avoinna vain sovitusti

Seurasihteeri
Sirpa Karvonen
050-467 0061
seurasihteeri(at)roihu.fi

Kentät

Roihuvuoren kenttä
Osoite: Satumaanpolku 4, 00820 Helsinki

Myllypuron Liikuntapuisto
Myllytontunpolku 1, 00920 Helsinki

Meilahden liikuntapuisto
Meilahdentie 2a, 00520 Helsinki


Roihu ry 2021-. © Oikeudet muutoksiin pidetään.