Skip to main content
Perhepesis

Perhepesis

Perhepesis käynnistyy 8.5. - ilmoittaudu mukaan!

Roihun harrasteryhmät käynnistyvät! Ensimmäisenä keväällä on ohjelmassa perhepesis. Perhepesis järjestetään viisi kertaa kevään aikana. 

Mistä on kyse? 
Perhepesiksessä liikkuvat lapset, nuoret ja aikuiset. Ryhmän kokoontumiskerroilla osallistujat jaetaan ryhmiin, jossa aikuiset saavat harjoitella hetken keskenään ja lapset keskenään. Liikuntakertojen lopuksi pelataan yhdessä koko porukalla! Perhepesis on hyvä tapa tutustua uuteen harrastukseen, saada uusia kavereita ja tutustua pesäpallon saloihin. Aikuisille se tarjoaa mahdollisuuden palata kokeilemaan, vieläkö koulussa opitut pesistaidot ovat tallella, tai jatkaa nuoruuden harrastusta.  Ja mukaan voi tulla, vaikkei olisi koskaan pesäpalloon koskenutkaan! 

Kuka voi osallistua? 
Kuka vain! Suosittelemme, että nuorimmat olisivat viisi vuotta täyttäneitä lapsia. Voit osallistua yksin, koko perheen voimin, sisarusten tai vaikka lastenlapsien kanssa - kenen vain, sillä Perhepesiksessä kaikki saavat liikkua!

Missä Perhepesis pidetään?
Roihuvuoressa, pesäpallostadionilla. Kentän osoite on Satumaanpolku 4. 

Milloin Perhepesis on? 

Maanantaisin 8.5. alkaen klo 17-18.30, yhteensä 5 kertaa.
8.5.2023
15.5.2023
22.5.2023
29.5.2023
5.6.2023

Lisäksi perhepesikseen osallistuvat pääsevät maksutta tiistaina 6.6 klo 18.00 järjestettävään Roihuttaret-Porin Pesäkarhut superpesisotteluun.

Mitä tarvitaan mukaan?
Liikunnalliset vaatteet sään mukaan ja juomapullo. Välineet löytyvät seuran puolelta, mutta omia kannattaa ottaa mukaan, jos niitä on. 

Mitä perhepesis maksaa? 
Aikuiset (2008 ja aiemmin syntyneet) 45 euroa. (+Lisäksi halutessasi vakuutus, hinta selviää myöhemmin)
Lapset (2009 ja myöhemmin syntyneet) 35 euroa. Maksuun sisältyy Sporttiturva-vakuutus. 

Mistä voin ilmoittautua mukaan? 
TÄMÄN LINKIN KAUTTA: https://forms.gle/hUtSv9915RUJMLTR8

Olemme kaikkiin ilmoittautuneisiin yhteydessä vielä ensimmäistä aloituskertaa edeltävällä viikolla. 

 

Lisätietoja:

Junioripäällikkö Miisa Räsänen
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.