Toimintakertomus 2009
Roihun Toimintakertomus 2009
Sisältö
1. Yleistä
· Toiminnan tarkoitus
· Vuosi 2009
2. Junioritoiminta
· Vuosi 2009
· Valmennus
· Joukkueenjohtajat
3. Kilpailutoiminta
· Yleistä
· Palkitut 2009
4. Kenttätoiminta
· Tuomaritoiminta
· Kirjuritoiminta
· Kioskitoiminta
5. Harrasteliikunta
6. Koulutus
7. Tiedotus
8. Yhteistoiminta
9. Jäsenistö ja jäsenyydet
10. Hallinto ja kehittämistoiminta
11. Toimijat
12. Talous ja avustukset
13. Tilat
1. Yleistä
Toiminnan tarkoitus
Urheiluseura Roihun tarkoituksena on tarjota kaikenikäisille itähelsinkiläisille mahdollisuuksia ohjattuun liikuntaan ja yhdessäoloon sekä aktiiviseen seuratoimintaan. Pääpaino on junioritoiminnassa, joka tähtää lasten ja nuorten ohjaamiseen tervehenkiseen joukkueurheiluun ja tasapainoiseen kasvuun.
Seura noudattaa kaikessa toiminnassaan SLU:n toimintaperiaatteita.
Roihun toiminta rakentuu arvopohjalle, joka nojaa avoimuuteen, tasa-arvoon ja yhdessä tekemiseen.
Kilpailu on tärkeää mutta se tapahtuu kasvatuksen ja hyvän seurahengen ehdoilla. Lapsilla ja nuorilla on valittavana joukkueet omien tavoitteiden ja taitotason mukaan. Myös niille, jotka eivät halua enää aktiivisesti pelata, löytyy motivoivaa tekemistä seuran parissa.
Vuosi 2009
Vuosi 2009 oli seuran 52. toimintavuosi. Roihu ry on yleisseura, jonka piirissä toimii urheilijoita seuraavissa lajeissa: aerobic, koripallo, lapsiliikunta, lentopallo ja pesäpallo. Toiminnan pääpaino on pesäpallon junioritoiminnassa ja muita lajeja harrastetaan kuntoilumielessä.
Etelän Pesiksen aluesarjoissa pelasi 10 juniorijoukkuetta. Aluesarjassa pelasi naisten ja miesten joukkue. Naisten joukkueet olivat myös Pesäpalloliiton Ykköspesiksessä ja Maakuntasarjassa.
Seura järjesti 101 pesäpallon sarjaottelua, joissa pelasi yhteensä 293 Roihun pelaajaa. Lisäksi järjestettiin harjoitus- ja yritysotteluja.
Otteluja tuomitsi Etelän Pesiksen nimeämien tuomareiden lisäksi 56 roihulaista tuomaria, joille kertyi kauden aikana 389 tuomaritehtävää.
Joukkueiden valmentajina ja pelinjohtajina toimi 29 ja joukkueenjohtajina 16 vapaaehtoista tehtäviinsä koulutettua henkilöä.
2. Junioritoiminta
Lapsille ja nuorille tarjottiin mahdollisuutta osallistua ohjattuun harjoitteluun, jonka tavoitteena on kehittää lapsia ja nuoria liikunnan aktiivisiksi harrastajiksi ja tukea heidän kasvuaan yhteistoiminta-kykyisiksi ja monipuolisiksi toimijoiksi.
Pesäpallon B-, C-, D-, E-, F- ja G-juniorit harjoittelivat talvikaudella 1-3 kertaa viikossa
Roihuvuoren ja Porolahden ala- ja yläasteen kouluilla kaikkina viikonpäivinä. Vanhemmat juniori-
joukkueet harjoittelivat vuorotellen kevättalvella Myllypuron Kuplahallissa ja syksyllä
Pallomyllyssä perjantai-iltaisin ja sunnuntaiamupäivisin. Kesällä harjoiteltiin Roihuvuoren
kentillä ja Väinö Tannerin kentällä sekä Porolahden koulun takana olevassa puistossa.
Ennen kauden alkua C-tyttöjoukkue pelasi voitokkaasti Kankaanpään Mailan 50 -vuotistoiminnan merkeissä järjestetyssä turnauksessa. D95-96-tyttöjen valkoinen joukkue osallistui Rauman Feran halliturnaukseen loppiaisena ja huhtikuussa Sportia-City -turnaukseen Laitilassa.
Joukkueet laativat omaa toimintaansa varten yhteiset pelisäännöt.
Juniorijoukkueet osallistuivat Pesäpalloliiton C-ikäisten SM-leirikarsintasarjaan ja Etelän Pesiksen järjestämään aluesarjaan. Joukkueet pelasivat ja sijoittuivat seuraavasti:
joukkue pelien määrä, sijoitus ottelut sijoitus pelaajia
EP, G-F -tytöt ja -pojat 8 ottelua sijoituksia ei kirjattu 13
EP, E97-98tytöt 8 ottelua 3 ottelua seitsemäs 12
EP, E97-98-pojat 16 ottelua seitsemäs 14
EP, D-tytöt siniset 14 ottelua kuudes 10
EP, D-tytöt valkoiset (kilpas.) 8 ottelua 2 ottelua kolmas 13
EP, D95-96-pojat 14 ottelua kuudes 16
PPL, C-tytöt, F lohko 8 ottelua toinen
EP, C-tytöt (kilpas.) 14 ottelua ensimmäinen 14
PPL, C-pojat, B lohko 12 ottelua kuudes
EP, C93-94 pojat (kilpas.)15 ottelua neljäs 17
EP, B-tytöt 8 ottelua ensimmäinen 9
EP, B-pojat 6 ottelua kolmas 11
_____________________________________________________________________
Yhteensä 111 ottelua 5 ottelua 129 pelaajaa
Otteluiden sarjataulukot liitteessä 1
Juniorijoukkueet osallistuivat Etelän Pesiksen alueleireille seuraavasti:
E97-98-tytöt Espoossa, sijoitus kolmas;
E-pojat Espoossa, sijoitus kuudes;,
D-tytöt Siniset Vihdissä, sijoitus seitsemäs;
Etelän Pesiksen Itä-Länsi-otteluihin osallistuivat:
E-tytöistä Keravalla voitokkaassa Idän joukkueessa Aliisa Torkkel ja Anna Åman,
E-pojista Keravalla voitokkaassa Idän joukkueessa Niko Aronen ja Kasper Korpi,
D-tytöistä Järvenpäässä Idän joukkueessa valkoisten joukkueesta Sanna Iholin ja Petra Vepsäläinen ja sinisten joukkueesta Ines Palmroth ja Wilma Hämäläinen
D-pojista Järvenpäässä Idänjoukkueessa Arsi Palosaari ja UkkoPietilä ja pelinjohtajana Nina Pitkänen,
C-tytöistä Vihdissä Idän joukkueessa Heidi Koukku, Jenni Vinnari, Minna Iholin ja peliä johtivat Tomi Ilomäki ja Riku Uusimaa.
C-pojista Vihdissä Idän voitokkaassa joukkueessa Matias Hangasmaa ja Hannu Oja.
Laitilassa järjestetyssä C-tyttöjen aluejoukkueiden turnauksessa (Etelä-Suomi, Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi) Etelä-Suomen voitokkaassa joukkueessa pelasivat Johanna Pakarinen, Eeva Partanen ja Venla Rapila.
Juniorijoukkueet osallistuivat valtakunnallisille leireille seuraavasti:
E-tytöt Tenavaleirillä Siilinjärvellä yhdistelmäjoukkueella Vantaanjoen Juoksun kanssa, sijoitus pelisarjan yhdestoista;
D-tytöt Suurleirillä Vihdissä, sijoitus pelisarjan seitsemästoista,
D-pojat Suurleirillä Vihdissä, sijoitus pelisarjan kahdeskymmenesseitsemäs,
C-tytöt Nuorisoleirillä Seinäjoella, sijoitus kilpasarjan kahdeksas,
C-pojat Nuorisoleirillä Seinäjoella, sijoitus pelisarjan kymmenes.
E-tytöt osallistuivat syyskuussa Martinmalja-turnaukseen Vantaalla voittaen kaksi peliä.
E-pojat osallistuivat LMV-Cupiin Lahdessa sijoittuen kahdeksanneksi.
D -tyttö-, E -poika- ja D -poikajoukkueet pelasivat vanhempiaan vastaan syksyllä kauden päätteeksi.
Kesäkuun alussa järjestettiin kahden viikon mittainen pesiskoulu Roihuvuoren kentällä. Pesiskouluihin osallistui 8 eri-ikäistä lasta. Vetäjinä toimivat Roihun omat juniorit.
Kuntotiimi järjesti 4-7 -vuotiaille lapsille koulujen lukukausien aikana liikuntaleikkejä ja -pelejä.
Lasten liikuntavuoro oli keväällä maanantai- ja syksyllä keskiviikko-iltaisin Roihuvuoren ala-asteen
tiloissa, vetäjänä Juha Glad. Toimintaan osallistui vuoden aikana yhteensä 20 poikaa ja 22 tyttöä.
Valmennus
Roihun tavoitteena oli kouluttaa pelaajien vanhemmista, pelaajista ja muista vapaaehtoisista jokaiselle joukkueelle vähintään kaksi valmentajakoulutuksen käynyttä valmentajaa.
Valmentajat laativat joukkueilleen valmennussuunnitelman, jota toteuttivat kauden aikana harjoituksissa. Harjoitusvuorojen suunnitelmat liitteenä 2.
Valmentajat toimivat myös joukkueidensa pelinjohtajina kauden peleissä ja leireillä.
Junioripesäpallojoukkueiden valmentajina toimivat: Johanna Aspholm, Urpo Hangasmaa, Eero Heinilä, Kaisa Höglund, Tomi Ilomäki, Tapio Kallio, Anu Kentala, Jenna Kärnä, Veli-Matti Kärnä, Janne Meriläinen, Pauli Nousiainen, Kari Oja, Nina Pitkänen, Saana Rasimus, Johanna Rontu, Kirsi Rontu, Susanna Saarikoski, Tytti Salminen, Ismo Saukkonen, Riku Uusimaa, Jouni Vainisalo, Jaana Vapaavuori, Maarit Vepsäläinen ja Pia Vuorinen.
Kauden aikana valmentajakerho kokoontui kaksi kertaa.
Toukokuun 17. päivänä junioreille järjestettiin kaikille avoin pesistekniikkakisa. Siihen osallistui 29 junioria.
Joukkueenjohtajat
Seuran tavoitteena oli kouluttaa jokaiselle joukkueelle vähintään yksi joukkueenjohtaja, jonka tehtävänä on huolehtia joukkueen asioiden hoidosta mm. harjoitus- ja peliaikatauluista, kuljetuksista ja maksuliikenteen valvonnasta. Aikuisten joukkueissa pelaajat hoitivat itse nämä tehtävät.
Junioripesäpallojoukkueiden joukkueenjohtajina toimivat: Milla Huutoniemi, Pentti Järvinen, Petri Laitakari, Arja Niva, Outi Palmroth, Maija Partanen, Mikko Pietilä, Johanna Torkkel, Jouni Torkkel, Susann Vainisalo, Eeva Vuorinen ja Arto Välimäki.
3. Kilpailutoiminta
Yleistä
Joukkueet pelasivat saavutustensa mukaisissa sarjoissa. Pesäpalloilijat pelasivat naisten Ykkös-
Pesiksessä ja maakunta- ja aluesarjoissa.
Pesäpallojoukkueet laativat itse omat tavoitteensa kaudelle 2009.
Pesäpallon naisten I-joukkue (Ykköspesis) harjoitteli syksyllä lauantaisin ja keväällä maanantaisin
Porolahden ylä-asteen koululla ja lyöntisaleissa maanantaisin ja torstaisin Porolahden ja Roihu-
Roihuvuoren ala-asteilla sekä keväällä perjantaisin kaksi kertaa kuukaudessa Myllypuron
kuplahallissa ja syksyllä perjantaisin ja sunnuntaisin Pallomyllyssä. Naisten II-joukkue
(Maakuntasarja) ja naisten aluesarjan joukkue harjoittelivat keväällä maanantaisin ja torstaisin sekä
syksyllä tiistaisin Porolahden ala-asteen koululla ja joka toinen perjantaiMyllypuron kuplahallissa ja syksyllä uudessa Pallomyllyssä. Kesällä harjoitukset olivat kaksi kertaa viikossa Roihuvuoren
pesäpallokentällä.
Naisten pesäpallojoukkueet pelasivat Pesäpalloliiton Ykköspesiksessä ja maakuntasarjassa sekä Etelän Pesiksen aluesarjassa, jossa oli myös miesten joukkue, seuraavasti:
joukkue pelien määrä, sijoitusottelut, sijoitus pelaajia
PPL N Ykköspesis, etelälohko 14 ottelua etelälohkon kuudes 19
PPL N maakunta, etelälohko 10 ottelua, 8 ottelua kymmenes 21
EP N aluesarja, 12 ottelua kolmas 16
EP M aluesarja, 11 ottelua 3 ottelua seitsemäs 15
Yhteensä 47 ottelua 11 ottelua 70 pelaajaa
Otteluiden sarjataulukot liitteessä 1
Palkitut 2009
Roihun johtokunta päätti jakaa kauden päätteeksi kaikille pelaajille, joukkueenjohtajille, valmentajille ja huoltajille Roihun 2009 -kausimitalin.
Roihun palkintojenjakotilaisuudessa 6.10.2009 Porolahden peruskoulussa oli paikalla 250 roihulaista ja siellä palkittiin seuraavat ansioituneet roihulaiset:
Vuoden naispelaaja Anu Kentala, Ykköspesisjoukkue
Vuoden miespelaaja Teemu Autio, miesten aluesarjan joukkue
Vuoden tyttöpelaaja Johanna Rontu, B-tyttö joukkue ja Ykköspesisjoukkue
Vuoden poikapelaaja Sami Varis, C-poikajoukkue
Vuoden tyttötuomari Susanna Saarikoski, D-tyttöjoukkue
Vuoden poikatuomari Toni Välimäki, C-poikajoukkue
Vuoden valmentaja Saana Rasimus, B-tyttöjoukkue ja Naisten maakuntasarjan joukkue
Vuoden Roihulainen Tarja Ikola, johtokunnan jäsen ja tuomari- vastaavan sijainen
Roihun tunnustuspalkinto Tapio Kallio, puheenjohtaja, tuomarivastaava D-poikien valmentaja, toiminut Roihussa aktiivina vuodesta 2002 lähtien
Oma-aloitteisesta ahkerasta harjoittelusta palkittiin E-pojista Niko Aronen ja Kasper Korpi.
Etelän Pesis ry palkitsi:
- Roihun G-F- tyttö- ja poikayhdistelmäjoukkueen osallistumismitalilla,
- Roihun D-tytöt valkoinen -joukkueen pronssimitalilla,
- Roihun C-tytöt kultamitalilla,
- Roihun B-tytöt kultamitalilla,
- Roihun B-pojat pronssimitalilla,
- Roihun aluesarjan naiset pronssimitalilla,
- Tytti Salmisen vuoden seura-aktiivina.
Etelän Pesiksen Itä-Länsi -otteluissa E-tyttöjen Idän joukkueen 2. palkinnon sai Anna Åman,
D-poikien Idän joukkueen 1. palkinnon sai Arsi Palosaari, C-tyttöjen Idän joukkueen 1.palkinnon sai Jenni Vinnari ja koko tapahtuman pisimmästä heitosta diplomin sai Minna Iholin.
Valtakunnallisella Siilinjärven Tenavaleirillä E-tyttöjen Reilu kaveri -palkinnon sai Aliisa Torkkel, Vihdin Harjun Suurleirillä D-tyttöjoukkueen parhaana pelaajana palkittiin Petra Vepsäläinen ja tsempparipalkinnon sai Susanna Saarikoski, D-poikajoukkueen parhaana pelaajana palkittiin Arsi Palosaari ja tsempparipalkinnon sai Kalle Määttänen,
Seinäjoen Nuorisoleirillä C-tyttöjen parhaana pelaajana palkittiin Johanna Pakarinen ja C-poikien tsempparina palkittiin Antti Huovinen.
4. Kenttätoiminta
Tuomaritoiminta
Tuomaritoiminnan tavoitteena oli saada seuran kotipeleihin omasta seurasta tuomari jokaiseen
tuomaritehtävään.
Kaudella 2009 saatiin koulutettua 56 tuomaria Roihun pelaajista, pelaajien vanhemmista ja
valmentajista. Roihun omat tuomarit suorittivat yhteensä 392 tuomaritehtävää Roihun kotipeleissä.
Pelikaudella vakiinnutettiin uusi tapa organisoida tuomaritoimintaa ja palkita juniorituomareita.
Siilinjärven Tenavaleirin yhteydessä järjestetylle tuomarileirille osallistui Susanna Saarikoski.
Kirjuritoiminta
Kirjuritoiminnan tavoitteena oli saada seuran kotipeleihin omasta seurasta kirjuri jokaiseen peliin.
Kaudella 2009 saatiin koulutettua 6 uutta kirjuria Roihun pelaajista ja pelaajien vanhemmista. Kirjureina kauden 102 pelissä toimivat joukkueenjohtajat, lasten vanhemmat ja muut Roihun vapaaehtoiset tehtävään koulutetut henkilöt.
Kioskitoiminta
Pelien aikana kentällä pidettiin kioskia, josta katsojille myytiin virvoitusjuomia, jäätelöä ym.
Kioskitoiminnasta huolehtivat vapaaehtoisesti Roihun pelaajien vanhemmat. Kioski oli auki
kaikissa junioreiden otteluissa ja melkein kaikissa naisten peleissä eli 64 päivänä.
Kioskitoiminnasta pelikauden aikana huolehtivat mm. seuraavat: Timo Avikainen, Elina Demir,
Leena Eklund, Sirpa Eviö, Tarja Haantio, Jaakko Hamunen, Miisa Hangasmaa, Anne Happonen,
Aila Heinilä, Salla Hiekkala, Laura Huovinen, Milla Huutoniemi, Sanna Häkkinen, Mervi Iholin,
Tarja Ikola, Pentti Järvinen, Tapio Kallio, Pentti Kinisjärvi, Soile Korpi, Mari Kuuteri, Paula
Kärnä, Jaana Laasonen, Virpi Leikari, Kaisa Manner, Ulla Neiglick-Oja, Arja Niva, Soili Paananen,
Heikki Palmroth, Markku Peltonen, Minna Pitkänen, Virpi Pääkkö, Katri Rapila, Sallamari Repo,
Marjo Rissanen, Kirsi Rontu, Tytti Salminen, Taija Teriö, Maarit Vepsäläinen, Susann Vainisalo,
Eeva Vuorinen jaVirpi Välimäki.
5. Harrasteliikunta
Kuntoliikkujat harrastivat aerobiciä, kori-, lento- ja pesäpalloa.
Aerobictunnit pidettiin koulujen lukukausien aikana tiistaisin Porolahden ala-asteen tiloissa. Aerobicia harrasti 25 naista Anne Panigrahi-Herlerin johdolla.
Lentopallon harrastajat harjoittelivat kerran viikossa torstaisin Porolahden ala-asteen tiloissa.
Lentopallossa oli mukana 11 naista ja kaksi miestä.
Keväällä 2009 lentopalloilijat eivät osallistuneet turnauksiin.
Koripallon harrastajat harjoittelivat kerran viikossa maanantaisin Porolahden ala-asteen tiloissa.
Koripalloa harrasti 14 miestä.
Kuntopesistä harrasti 16 naista ja 13 miestä, jotka harjoittelivat keväällä torstaisin ja syksyllä keskiviikkoisin Porolahden ala-asteen koululla sekä kesällä kerran viikossa Roihuvuoren kentällä.
Etelän Pesiksen kuntopesissarjaan ei tullut naisten sarjaa joten naiset pelasivat sekasarjassa ja miehet yhdessä Vantaanjoen Juoksun äijäpesiksen miehillä vahvistettuna miesten sarjassa.
6. Koulutus
Valmentajille tarjottiin mahdollisuutta osallistua Pesäpalloliiton ja Etelän Pesiksen järjestämään
koulutukseen. Valmentajien toimintaa tuettiin valmennuskäytäntöjen opastamisella valmentaja-
kerhossa. Pelaajia ja pelaajien vanhempia kannustettiin osallistuman tuomari- ja kirjurikursseille. Kioskitoimintaan osallistuvia opastettiin tehtäviinsä.
Roihun toimijat osallistuivat seuraaviin koulutustilaisuuksiin vuoden 2009 aikana:
24.-25.1. Pesäpalloliiton Pesiskoulurehtorin koulutuksessa Saana Rasimus ja
pesiskouluohjaajakoulutuksessa Nina Pitkänen,
Alkuvuodesta Etelän Pesiksen trainig camp:iin osallistuivat Emilia Huutoniemi,
Minna Iholin, Jannika Kärnä ja Jenni Vinnari,
3.3. Etelän Pesiksen tuomarivastaavien koulutuksessa Tapio Kallio,
10.3. Roihun kotisivukoulutusta joukkueenjohtajille,
19.3., 25.3. ja 31.3.Roihun Tuomarikoulutus roihulaisille, 56 osallistujaa,
27.3. Etelän Pesiksen kirjurikoulutuksessa Tero Leppäjoki, Jukka Räikkönen ja Jari
Yli-Juutti,
7.4. Etelän Pesiksen tuomareiden korttikoekoulutus roihulaisille, 56 osallistujaa,
25.4. ja 13-15.11. Pesäpalloliiton Kärkietenijät hankkeen tilaisuuksissa Esa Aspholm,
Milla Huutoniemi, Saana Rasimus ja Tytti Salminen,
6.5. Kirjurikoulutuksessa pesäpallokentällä, Eero Heinilä, Maija Partenen ja Minna Pitkänen,
9.5. Pesäpalloliiton ATK-kirjurikoulutuksesa Tytti Salminen,
17.5. Roihun junioreille pesistekniikkapäivä 29 osallistujaa,
9.-11.10. Etelän Pesiksen JPVT valmentajakurssilla Johanna Aspholm, Kaisa
Höglund, Anu Kentala ja Jenna Kärnä,
21.10. SLU:n taloushallinnon päivillä Tytti Salminen,
7.-8.11. Pesäpalloliiton vuosivalmennusseminaarissa Saana Rasimus,
18.11. Heitto ja lyöntikoulutusta Roihun valmentajille Matti Mansikan opastuksella,
28.-29.11. Pesäpalloliiton NPVT-valmentajakurssilla Kaisa Höglund, Anu Kentala ja
Henna Salmela,
Loka-joulukuussa Etelän Pesiksen junioreiden tehovalmennusryhmään osallistuivat
Matias Hangasmaa, Antti Huovinen, Henrik Niiranen ja Toni Välimäki,
7. Tiedotus
Roihun toiminnoista tiedotettiin pääasiassa Roihun internetsivuilla. http://www.roihu.fi.
Sivusto toimii SLU-net Sporttisaitti -palvelimella. Liitteenä 3 kopiot sivustosta.
Tiedotustiimissä Minna Pitkänen toimi joukkueenjohtajien tukihenkilönä sivuston ylläpitoa ja
muutoksia koskevissa kysymyksissä.
Muutamista naisten Ykköspesiksen peleistä selostuksen kotisivuille kirjoitti Birgit Harinen.
Tiedotustiimi piti yhden kokouksen.
Vuonna 2009 painettiin kausiesite. Ilmoitustauluja ja jaettavia esitteitä varten käytettiin edellisenä vuonna tehtyä yhteistä esitepohjaa, johon on helppo lisätä tekstiä. Esitteitä tehtiin pesiskoulusta, lasten liikuntatunneista, aerobictunneista ja lentopallosta. Pesiskouluesitettä jaettiin lähialueen ala-asteen kouluille ja leikkipuistotapahtumissa.
Naisten Ykköspesiksen peleistä kerrottiin myös kentän aitaan kiinnitetyllä mainoslakanalla.
Roihun toiminnoista ilmoitettiin lehdissä ja ilmoitustauluilla. Lehdistölle tarjottiin myös selostuksia
Roihun eri tapahtumista. Roihu teki kumppanuussopimuksen Helsingin Uutisten kanssa.
8. Yhteistoiminta
Joukkueet pelasivat Pesäpalloliiton ja Etelän Pesiksen organisoimissa sarjoissa sekä seurojen
järjestämissä turnauksissa ja leireillä.
Roihun edustajat osallistuivat Etelän Pesiksen ja Suur-Helsingin Pesiksen toimintojen
järjestämiseen.
Seura haki urheilijoiden käyttöön Helsingin kaupungin koulujen ja Liikuntaviraston tiloja ja kenttiä
sekä osallistui Liikuntaviraston järjestämiin tilaisuuksiin.
Liikuntaviraston edustajien kanssa käytiin keskustelua Väinö Tannerin kentän kunnosta ja pukeutumistiloista ja Myllypuron liikuntapuistoon rakennettavasta uudesta pesäpallokentästä, josta lähetettiin liikuntalautakunnalle esitys.
Kauden aluksi Roihuvuoren kentälle saatiin uusi tekonurmi, jonka avajaisiin 16.5 kutsuttiin runsaasti yhteistyökumppaneita.
Roihu oli mukana Liikuntaviraston 90 v Helsinki liikkeelle -tapahtumassa järjestämällä 29 ja 30 elokuuta yleisölle tilaisuuden tutustua pesäpalloon lajina ja nähdä junioreiden pelejä.
Myllypuron Pallomyllyn avajaisissa Roihun valmentajat ohjasivat pesäpallotaitojen kokeilijoita.
Suunniteltua toimintaa yhteistyössä koulujen kanssa ei voitu toteuttaa, koska ei löytynyt sopivia tekijöitä.
Pesiskoulun rehtori ja ohjaajat järjestivät leikkipuisto Tuhkimon lapsille opastusta pesäpallossa, jossa mm. kokeiltiin pesäpallon heittämistä ja lyömistä. Pesäpallotaitoja opastettiin myös musiikkikoulun iltapäiväkerholaisille.
Roihu oli mukana Roihuvuoren kyläjuhlien järjestelyissä tarjoamalla mahdollisuutta kokeilla pesäpallotaitoja. Illan aikana taitojaan kävi kokoilemassa n. 120 lasta ja aikuista.
Roihu järjesti Roihuvuoren kirjastossa valokuvanäyttelyn ”Roihun kuva-arkistoa kautta aikojen”
Näyttely oli avoinna 10.10. - 31.12.2009.
Roihu sopi arkistonsa siirtämisestä Urheiluarkistoon ja sihteeri järjesti arkiston luovutuskelpoiseksi.
Roihuvuoren kentällä tuotteitaan kävivät esittelemässä Sport Mixer urheiluliikkeen edustajat.
Roihulaisilla oli mahdollisuus hankkia Roihun tuulipuku One1More Sportsista.
Seuran edustajat olivat mukana seuraavissa tapahtumissa:
Pesäpalloliiton kevätkokouksessa Tapio Kallio ja syyskokouksessa Tytti Salminen,
Etelän Pesiksen kevätkokouksessa Minna Pitkänen ja syyskokouksessa Tytti Salminen,
Suur- Helsingin Pesiksen kevät ja syyskokouksissa Tapio Kallio sekä johtokunnassa Tapio Kallio ja Tytti Salminen,
Helsingin seurafoorumin kokouksissa Tytti Salminen, joka valittiin myös Helsingin seuraparlamentin varajäseneksi,
Etelän Pesiksen kilpailutoiminnan strategiapalaverissa ja seuratoimijoiden päivässä Tapio Kallio ja Tytti Salminen,
Etelän Pesiksen alue- ja maakuntasarjan palavereihin, valmentaja- ja toimitsijakoulutuksiin osallistuivat joukkueiden edustajat,
Lähiliikuntaolosuhteet projektin projektiryhmässä oli Tytti Salminen,
Turku-Pesiksen 60-vuotis juhlaottelussa, pelasivat (Turku Pesiksen) vuoden 1982 Lännen Pallon kultajoukkue ja Roihun hopeajoukkue,
Vihdin – Harjun suurleirillä majoitusvalvojana toimi Tytti Salminen ja tuomaritarkkailijana Saana Rasimus,
Roihu järjesti eri yrityksille ja yhteisöille pesistapahtumia ja turnauksia.
9. Jäsenistö ja jäsenyydet
Roihun jäseniä oli vuoden 2009 lopussa 363, lähinnä pelaajia ja kuntoliikunnan harrastajia.
Pesäpallon kilpailutoiminnassa mukana olleille lunastettiin 198 lisenssiä.
Seuran jäseniksi ja eri tehtäviin kutsuttiin uusia urheilusta kiinnostuneita ihmisiä, liikunnan
harrastajia ja pelaajien vanhempia. Uusien jäsenten hankinta ei päässyt vielä kunnolla liikkeelle
toimintavuonna ja sitä tullaan jatkamaan vuonna 2010.
Roihun puheenjohtajaa Tapio Kalliota ja pitkäaikaista valmentajaa Ismo Saukkosta onniteltiin
heidän 50-vuotispäivinään.
Roihu oli jäsenenä Etelän Pesiksessä, Suomen Pesäpalloliitossa ja Suur-Helsingin Pesiksessä.
10. Hallinto ja kehittämistoiminta
Roihun toimintaa johtaa vuosikokouksen valitsema johtokunta. Johtokunnan apuna toimintoja
järjestävät joukkueiden edustajista kootut tiimit.
Vuonna 2009 Roihun johtokunnassa ovat toimineet puheenjohtaja Tapio Kallio ja jäseninä Esa Aspholm, Tarja Ikola, Pentti Järvinen, Satu Kaikko, Petri Laitakari, varapuheenjohtaja Minna Pitkänen ja sihteeri Tytti Salminen.
Tilintarkastajina ovat toimineet Helena Laakso ja Mirja Lehtonen sekä varatilintarkastajina Eija Huttunen ja Kimmo Ikola.
Kevätkokouksessa 28.3.2009 hyväksyttiin vuoden 2008 toimintakertomus ja tilinpäätös ja
myönnettiin vastuuvapaus hallitukselle ja muille toimijoille.
Syyskokouksessa 24.11.2009 hyväksyttiin vuoden 2010 toimintasuunnitelma ja talousarvio ja valittiin johtokunnan puheenjohtajaksi Minna Pitkänen sekä seuraavat johtokunnan jäsenet: Kaisa Höglund, Mikko Pietilä, Johanna Torkkel ja Arto Välimäki. Lisäksi todettiin, että johtokunnassa jatkavat edellisenä vuonna valitut jäsenet Esa Aspholm, Tarja Ikola, Pentti Järvinen ja Petri Laitakari.
Tilintarkastajiksi valittiin Mirkka-Maaria Kouri ja Mirja Lehtonen sekä varatilintarkastajiksi Tuuli Järvinen ja Eeva Vuorinen.
Jatkettiin vuoden 2006 alussa sovittua käytäntöä Roihun organisaatiosta, jossa eri toimintojen
toteuttajina ovat johtokunnan alaisina toimivat tiimit, joissa tiimin vetäjänä toimii aina johto-
kunnan jäsen. Tiimit voivat täydentää itseään. Tiimien tehtäviä tarkennetaan tarvittaessa. Tiimien
kokouksista tehdään muistiinpanot, jotka toimitetaan tiedoksi johtokunnalle. Järjestäytymis-
kokouksessa nimetyt henkilöt toimivat yhteyshenkilöinä johtokuntaan päin.
Johtokunnan tiimit:
Johto- ja kehittämistiimi Pentti Järvinen, Tapio Kallio, Minna Pitkänen ja Tytti
Salminen
Pääasialliset valmistelutehtävät: - toiminnan johtaminen ja kehittäminen
- järjestö- ja seurayhteisyö
- talousasiat
- koulupesistoiminta
Junioritiimi, Pentti Järvinen taloudenhoitaja, Petri Laitakari kokoonkutsuja
Pääasialliset valmistelutehtävät: - lasten harrastamisen turvaaminen
- yhteistyö joukkueenjohtajien kanssa
- yhteistyö lasten vanhempien kanssa
- joukkueenjohtajien ohjeistuksen päivitys
Valmentajakerho Saana Rasimus
Pääasialliset valmistelutehtävät: - valmennuksen suunnittelu, toteuttaminen ja
seuranta
- lapset, nuoret, aikuiset
Kenttätiimi Tarja Ikola, Pentti Järvinen, Tapio Kallio, Tytti Salminen
Pääasialliset valmistelutehtävät: - kenttätapahtumien suunnittelu, tuomarit, kirjurit
kuuluttajat,
- talkoo- ja kotiseuratoiminta
- varustevastaavan tehtävät
Tuomaritiimi Birgit Harinen, Tapio Kallio, Tatu Mäenpää
Pääasialliset valmistelutehtävät: - tuomaritoiminnan suunnittelu, nimeämiset ja
käytännön pyörittäminen
Nuorisotiimi. Minna Pitkänen, Nina Pitkänen ja Riku Uusimaa
Tiimiin kutsutaan kaksi osallistujaa kustakin B ja C ikäisten tyttöjen ja poikien joukkueista. Nuorisotiimi tekee suunnitelmat ja hakee rahaa johtokunnalta ja toteutaa toimintoja.
Pääasialliset valmistelutehtävät: - pesiskoulujen järjestäminen,
- Roihu Guidet,
- Roihun junioreiden palkintodiskon järjestäminen
Kuntoilutiimi (koripallo, lehtopallo, pesäpallo, aerobic ja lastenvoimistelu) Tytti Salminen
Pääasialliset valmistelutehtävät: - kuntopalloiluryhmien organisoiminen,
- voimisteluryhmien organisoiminen
Tiimit pyytävät toimintaansa mukaan kaikki toiminnan kannalta tarpeelliset henkilöt.
Tiimit raportoivat johtokunnalle.
Roihu haki ja sai Nuori Suomi-kehittämisrahaa. Rahaa saatiin ” Lajikohtaisten harjoitusryhmien lisäämiseen” projektiin. Projekti toteutettiin pesiskoulutoimintaa kehittämällä.
Liitteenä 4 projektin raportti.
Roihu haki ja pääsi Pesäpalloliiton Seuratoiminnan kehittämisprojektiin ”Kärkietenijät II”,
jonka tarkoituksena on kehittää seuran toimintakäytäntöjä ja tehdä seuran toimintakäsikirja.
Projekti jatkuu vuoden 2010 syksyyn.
11. Toimijat
Roihun toimintoja ovat pääsääntöisesti vapaaehtoispohjalta toteuttaneet Roihun jäsenet, pelaajat, pelaajien vanhemmat ja johtokunta.
Roihun lastenjumppaa ja aerobictunteja varten on palkattu liikunnanohjaajat.
Kesällä 2009 pesäpallotoimijoiden apuna ja pesiskoulun rehtorina toimi työharjoittelija.
12. Talous ja avustukset
Roihun urheilijat suorittivat toiminnasta aiheutuvia kuluja vastaavat kausi- ja jäsenmaksunsa.
Seura piti Roihuvuoren kentällä pelien aikana pienimuotoista kioskia, paketoi joululahjoja joulun
alla Itäkeskuksessa, jakoi seminaarikutsuja Roihuvuoressa ja järjesti kolme yrityspesisottelua sekä
hankki yhteistyökumppaneita.
Joululahjojen paketoinnissa oli mukana 85 vapaaehtoista roihulaista.
Helsingin kaupungin Liikuntavirastolta haettiin ja saatiin avustusta nuorten toimintaan,
valmennukseen, koulutukseen ja tiloihin.
Vuonna 2008 saatu Nuori Suomi avustus ”Lajikohtaisten harjoitusryhmien lisäämiseen” käytettiin
pesiskoulun kehittämiseen ja vuoden 2009 ”Nuorten harrastetoiminnan kehittäminen” – projekti
jatkuu vielä syyskuuhun 2010.
Etelän Pesikseltä saatiin tukea harrastepesiksen järjestämiseen.
Seuralla on liikuntasetelisopimus Smartum Oy:n kanssa
Kirjanpitopalvelut ostettiin A-laskenta Oy:ltä
13. Tilat
Roihulla ei ole omia toimitiloja vaan harjoitukset ja kilpailut järjestetään Helsingin kaupungilta anotuissa ja vuokratuissa tiloissa ja kentillä.
Johtokunta