Seuran esittely
| Roihun kausijulkaisu 2011 (3.5 MB) |
Helsinkiläinen Roihu ry on jo vuodesta 1957 liikuttanut helsinkiläisiä lapsia, nuoria ja aikuisia mottonaan "Liikunnan iloa hyvässä seurassa".
Parhaiten Roihu tunnetaan pesäpallosta, pelasihan naisten joukkue superpesistä monta vuotta 1990-luvulla. Vuonna 2009 Roihun naisjoukkue palasi huipun tuntumaan pelaamalla Ykköspesistä ja sijoittumalla etelälohkon kuudenneksi. Kaudella 2010 sijoitus oli jo neljäs ja kuluvan kauden tavoitteet ovat korkealla. Ykköspesiksen rinnalla pesisliiton sarjoissa Roihua edustaa B-tyttöjen joukkue, joka pelaa nuorten Superpesistä.
Pesäpallo on edelleen Roihun päälaji. Tällä vuosituhannella Roihussa on keskitytty lasten ja nuorten innostamiseen lajin pariin. Sitkeän työn tuloksena vuonna 2010 oli sekä tyttö- että poikajoukkueet kaikissa ikäluokissa, siis junioriharrastajia jo lähes 200. Naisilla on pesäpallon eri sarjatasoilla neljä ja miehillä kaksi joukkuetta.
Roihussa harrastetaan myös kuntoilumielessä aerobickiä, koripalloa ja lentopalloa. Lisäksi Roihu järjestää yrityksille liikunta- ja virkistyspäiviä.
Roihu on osallistunut aktiivisesti kaupungin ja paikallisten yhdistysten järjestämiin tapahtumiin ja tempauksiin järjestämällä Roihuvuoren kentällä kaikille mahdollisuuksia kokeilla pesäpalloa, esimerkkeinä vuodelta 2009 Liikuntaviraston 90-vuotisjuhla ja vuosilta 2009 ja 2010 Roihuvuoren kyläjuhlat.
Joka talvikausi järjestetään myös alle kouluikäisten lasten liikuntatunnit kahdelle eri ikäryhmälle (4-5v ja 6-7v). Näissä liikuntaryhmissä lapsilla on mahdollisuus harrastaa omalle ikäryhmälle soveltuvaa monipuolista liikuntaa, esim leikkejä, pelejä ja temppuratoja.
Roihulla on useita lasten ja nuorten liikuntaan liittyviä hankkeita Nuori Suomi ry:n kanssa. Pesiskoulu ala-asteikäisille järjestetään vuosittain kesäkuun alussa useammalla kentällä (Roihuvuori, Vuosaari, Hakaniemi). Keväisin kouluilla käydään vetämässä liikuntatunteja, pesäpallon merkeissä tietenkin.
Nuori Suomi ja Pesäpalloliitto auditoivat Roihun toiminnan toukokuun 2011 alussa ja nyt voimme ylpeinä kertoa kuuluvamme Sinettiseurojen arvostettuun joukkoon.
Nuori Suomi ja Pesäpalloliitto auditoivat Roihun toiminnan toukokuun 2011 alussa ja nyt voimme ylpeinä kertoa kuuluvamme Sinettiseurojen arvostettuun joukkoon.
Roihun arvoja ovat avoimuus, tasa-arvo ja yhdessä tekeminen. Kilpailu on toki tärkeää, mutta se tapahtuu kasvatuksen ja hyvän seurahengen ehdoilla. Roihun toimintaan voivat tulla mukaan kaikki pesäpallosta kiinnostuneet, pesäpallon voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa.
Muutaman viime vuoden aikana Roihu on panostanut erityisesti toiminnan ja seuratyön kehittämiseen. Syksyllä 2009 Roihu pääsi mukaan Pesäpalloliiton Kärkietenijät-hankkeeseen, joka on puolitoistavuotinen koulutusohjelma. Sen tarkoituksena oli auttaa ja kehittää seuraa, lisätä seuratoiminnan monipuolisuutta ja laatua sekä antaa seuratoimijoille työkaluja arkipäivän toimintaan. Roihusta koulutuksessa oli mukana sekä johtokunnan jäseniä että aktiiviharrastajia ja hankkeen konkreettisena tuloksena Roihun toimijat kokosivat yhdessä Roihun oman toimintakäsikirjan.
Vuosittain Roihu kouluttaa jäsenistöään pesäpallotuomareiksi, valmentajiksi, kirjureiksi ja jopa järjestysmiehiksi. Roihussa onkin mukana paljon sitoutuneita ja innostuneita ihmisiä, sillä valtaosa toiminnasta perustuu vapaaehtoisuuteen. Myös nuorten palaajien vanhemmat osallistuvat toimintaan avustamalla peleissä ja vaikkapa puffetissa.
Vuosittain Roihu kouluttaa jäsenistöään pesäpallotuomareiksi, valmentajiksi, kirjureiksi ja jopa järjestysmiehiksi. Roihussa onkin mukana paljon sitoutuneita ja innostuneita ihmisiä, sillä valtaosa toiminnasta perustuu vapaaehtoisuuteen. Myös nuorten palaajien vanhemmat osallistuvat toimintaan avustamalla peleissä ja vaikkapa puffetissa.
Pääkaupunkiseutu asettaa perisuomalaiselle pesäpalloharrastukselle omat vaatimuksensa. Täällä on paljon lajeja kilpailemassa sekä harrastajista että harrastuspaikoista. Roihu on upeasti ottanut haasteen vastaan koko ajan uudistumalla ja kehittämällä toimintaansa nykypäivän odotusten tasolle. Roihussa asiat tehdään yhdessä yhteiseksi hyväksi. Tässä on seura, johon kannattaa liittyä!