Roihu - Vantaa 2-0 (19-0, 20-1)

17.6.2010

Jenni Vinnari lyömässä
Johanna Pakarinen

Kuten jo sarjataulukkoa vilkaisemalla voi arvata, naiset voittivat selvälukuisesti Vantaan, yhteisjuoksuin 39-1.

Tämän ottelun jälkeen Roihu on tällä hetkellä sarjataulukossa neljäs. Se on hävinnyt kaksi vierasotteluaan, mutta voittanut kaikki kolme kotiotteluaan. Tosin vieraissa vastassa on ollut Vihti ja Kouvola, jotka molemmat sijoittuvat sarjataulukon kärkeen.

Ottelussa palkittiin ykköspalkinnolla Jenni Vinnari, joka onnistui lyömään eniten juoksuja koko pelissä, yhteensä kahdeksan, sekä lisäksi tuomaan kaksi. Suurin osa juoksuista tulivat komeista kakkospuolen lyönneistä. Lyötyjen määrässä seuraaviksi tulivat Jaana Vapaavuori, Sari Rindell ja Johanna Pakarinen, jotka kaikki löivät kuusi juoksua. Tuotujen määrässä, kuusi sekin, oli eniten Anu Kentalalla ja Saana Rasimuksella. Jokainen joukkueen pelaaja joko löi tai toi ainakin yhden juoksun pelin aikana.

Pelin ainoa kunnari ja Vantaan ainoan juoksun löi lukkari Henna Sinkkonen. Tämä harvinaisuus tapahtui toisella jaksolla, kun Vantaa oli viimeisellä tasoittavallaan 20-0 tappiolla. Kunnarin paikka löytyi kuitenkin koppareiden välistä takaa.

Palkitut:

Roihu: 1. Jenni Vinnari, 2. Johanna Pakarinen

Vantaa: 1. Katja Urpalainen, 2. Sini Autti

Ottelun kokoonpano:

1. Saana Rasimus 3K

2. Anu Kentala 2P

3. Jaana Vapaavuori 3V

4. Johanna Pakarinen 3P

5. Sari Rindell L

6. Venla Rapila 2K

7. Anna Luomaranta 1V

8. Fanni Vesanen 2V

9. Jenni Vinnari S

10. Emilia Huutoniemi

11. Eeva Partanen

12. Johanna Rontu

1PJ: Henna Salmela

2PJ: Kaisa Höglund

 

Birgit Harinen