Roihu yksi vuoden helsinkiläisseuroista

13.6.2010

Helsingin kaupunki valitsi nyt seitsemännen kerran vuoden helsinkiläiseuran, tai oikemmin tällä kertaa 3 seuraa, jotka se palkitsi stipendein. Roihun stipendin, 800 euroa, kävi vastaanottamassa Helsinki-päivänä 12.6. Roihun johtokunnan pj. Minna Pitkänen ja sihteeri Tytti Salminen.

Vuoden helsinkiläisseuran palkintoa ei myönnetä kilpailumenestyksen perusteella, vaan seuran erityisistä ansioista lasten ja nuorten kasvattajana tai uusien innovatiivisten toimintakäytäntöjen luomisesta.

Sekä vuoden helsinkiläisurheilijan että vuovuoden helsinkiläisseuran valitsi kaupunginhallituksen asettama urheilijapalkintotoimikunta.

Lisätietoa Helsingin kaupungin tiedotteesta:

Tiedote medialle 12.6.2010

Vuoden Helsinkiläisurheilija 2010

Helsingin kaupunki jakaa 47. kerran vuoden helsinkiläisurheilijan palkinnon. Tämä palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1964, jolloin sen sai pikaluistelija Kaija Mustonen. 47 vuoden aikana vuoden parhaana on palkittu niin yksilöurheilijoita kuin urheilujoukkueita. Muutamina esimerkkeinä vuosien varrelta voisi mainita mm. Villa Peltonen, Jari Kurri, HJK:n jalkapallojoukkue, Riitta Salin ja onpa myös nykyinen liikuntajohtaja Anssi Rauramo palkittu vuoden 1978 parhaana helsinkiläisurheilijana.

Tänään Helsinki palkitsee seitsemännen kerran myös vuoden helsinkiläisseuran. Tätä palkintoa ei myönnetä kilpailumenestyksen perusteella, vaan seuran erityisistä ansioista lasten ja nuorten kasvattajana tai uusien innovatiivisten toimintakäytäntöjen luomisesta.

Sekä vuoden helsinkiläisurheilijan että vuovuoden helsinkiläisseuran valitsee kaupunginhallituksen asettama urheilijapalkintotoimikunta.

Vuoden Helsinkiläisurheilija:

Vuoden helsinkiläisurheilijalle myönnetään kunniaplaketin lisäksi 3 350 euron stipendi tai valmennusapuraha.

Toimikunta päätti yksimielisesti valita telinevoimistelija Tomi Tuuhan vuoden 2010 helsinkiläisurheilijaksi.

Telinevoimistelu on olympialaji ja on jossakin muodossa kuulunut kaikkien olympiakisojen ohjelmaan vuodesta 1896 lähtien. Helsinkiläinen Tomi Tuuha voitti telinevoimistelun EM-kultaa hypyssä 25.4.2010 Birminghamissa. "Tomi hyppäsi superhypyn oikeaan aikaan ja paikkaan" totesi Tuuhan valmentaja Timo Holopainen mitalin värin varmistuttua.

Tuuha hyppäsi finaalissa Tuskaharan nimeä kantavan hypyn kahdella kierteellä ja toisena hyppynä voltin suorin vartaloin kahdella kierteellä ja keräsi 15.975 voittopistettä.Tuuha harjoittelee Liikuntamyllyssä Voimisteluseura Helsingin riveissä. Hän aloitti telinevoimistelu harrastuksen jo 12 vuotta sitten samassa seurassa. Tomi Tuuha on tunnollinen harjoittelija ja oiva nuorten esikuva.

Kunniamaininta

Urheilupalkintotoimikunta päätti myöntää muodostelmajoukkue Rockettesille kunniamaininnan ja 850 euron stipendin.

Joukkue voitti Colorado Springsissä 2010 MM-kultaa. Joukkue voitti sekä vapaaohjelman että lyhytohjelman. Helsingin Taitoluisteluklubi Rockettes joukkueessa luistelee 13 helsinkiläistä

LIIKUNTASEURAN PALKITSEMINEN

Roihu ry

Pesäpalloa harrastava seura on yli viisikymmentä vuotta liikuttanut helsinkiläisiä lapsia, nuoria ja aikuisia. Seuran arvoja ovat avoimuus, tasa-arvo, yhdessä tekeminen, kilpailu on toki tärkeää mutta se tapahtuu kasvatuksen ja hyvän seurahengen ehdoilla. Roihulle myönnetään 800 euron stipendi.

Pakilan Voimistelijat ry

Seura on kehittänyt toimintojaan suunnitelmallisesti ja määrätietoisesti. Seura on merkittävä lasten, nuorten ja aikuisten terveysliikuttaja ja tarjoaa monipuolisia harrastusmahdollisuuksia eri taio- ja tavoitetasoilla oleville. Pakilan Voimistelijat ry:lle myönnetään 1000 euron stipendi.

Urheilusukeltajat ry

Toiminnan tarkoituksena on kehittää jäsenten sukellustaitoja ja levittää tietoa seuran toiminnasta laajalti. Nuorisotoiminta on ollut seuran erityisenä kehittämiskohteena viime vuosien aikana ja toiminta on kasvanut lähes räjähdysmäisesti. Urheilusukeltajat ry:lle myönnetään 1000 euron stipendi.

Lisätiedot

Yhteyspäällikkö Ulla Knus, Helsingin liikuntavirasto puh 050 401 3578